Taustamateriaalia:

Kansalaisvaikuttaminen, lähidemokratia:

Millaisia mekaniikkoja on kehitetty ja kehitteillä kansalaisvaikuttamiseen?

*Oulun kaupungilla on lähidemokratiasta oma sivusto.

* TKK:n vetämä tutkimusnimihirviö on “Asukaslähtöisen palvelurakenteen kehittämishanke (ASPA/ALPAKKA)”. Samoin TKK on mukana hankkeessa “ILMANKOS – Ilmastonmuutos ja kansalaisosallistuminen Tampereella”.

*Britanniasta Risto Karisen mainitsema askbristol.com

*Britannian Demos-ajatushautomo on jokapäiväisen demokratia-ajattelun edelläkävijöitä. Tämän hetken projekteja ovat mm. “Miten britit elävät tänään?” (The way we live now), “Tutkimus luonteenpiirteistä” (The Character inquiry) joiden merkitystä elämässä menestykselle korostetaan tutkimuksen lähtökohtana, sekä Nuoruuden anatomia (Anatomy of Youth).

*Vihreän Langan toimittaja Laura Rantanen kirjoitti v. 2008 “Lähidemokratia on yliarvostettua”. Keskustelukommenteista erottuu Kati Peltolan mainio tiivistys “Kaukodemokratiaa ei ole”.

Kansallinen demokratia:

Huoli suomalaisen demokratian tilasta ja kansan suhteesta päätöksentekijöihin on luonnollisesti myös Suomen valtion huolena. Niinpä meillä on “valtion” toimesta Kansalaisyhteiskunnan neuvottelukunta Kane ja kansanvalta.fi-sivut, joilla kerrotaan miten kansanvalta toimii.

Niklas Wilhelmssonin esitys, jossa tiivistyy monia suomalaisen demokratian vahvuuksia ja heikkouksia on luettavissa täällä. Suomalaisen demokratian kipupisteinä mainitaan: äänestysaktiivisuuden lasku useissa vaaleissa, heikkenevä luottamus yhteiskuntaan, puolueiden ja kansalaisjärjestöjen (?) jäsenmäärän pieneneminen, kansalaisten käsitykset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksistaan eivät ole kovin myönteisiä, nuorten yhteiskunnalliset tiedot ja taidot eivät korreloi yhteiskunnallisen osallistumisen kanssa – ihmiset tuntevat voimattomuutta, väestö polarisoituu myös poliittisessa osallistumisessa

Demokratian tila: lukuja ja tutkimuksia

Oikeusministeriön keräämää numerotietoa demokratian tilasta Suomessa voi lukea täällä.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tekemä vuosittainen kartoitus kertoo suomalaisten asenteista monipuolisesti. Ne kertovat, että suomalaiset luottavat valtiollisiin toimijoiden ja julkiseen valtaan, ja että he haluavat puhaltaa yhteen hiileen. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen saa ylivoimaisen enemmistön tuen.

Julkinen valta ja kansalaisuus: Miksi Suomessa puhutaan vain rahasta?

Sosiaalivakuutuksen merkityksestä

Miten olisi hedelmällistä lähestyä julkisen vallan suhdetta kansalaisiin? Sosiologien Turo-Kimmo Lehtonen ja Jyri Liukko näkemys kansalaisuudesta “vakuutusasiakkuutena” avaa uuden kiinnostava näkökulman.

Vakuutuksessa kaikki maksavat ja ne joille onnettomuuksia sattuu, korvataan vahinko. Jos ei satu vahinkoja, ei tule korvauksiakaan. Lisäksi kun yksityisissä vakuutuksissa asiakas maksaa riskinsä perusteella, sosiaalivakuutuksessa maksu on usein päinvastainen: vähäriskisin (terveellistä elämää viettävä koulutettu hyvätuloinen) maksaa huomattavasti enemmän kuin monien riskien uhkaama vähävarainen vailla työtä. Kenties tämän vuoksi vahvimmiksi itsensä tuntevat voivat haluta jättää vakuutuksen maksamatta tai hoitaa sen itse? Onko yhteiskunnan perustus mennyt tältä osin oikeaan suuntaan? Saako kukin ansionsa mukaan?

Vakuutusjärjestelmä on Lehtosen sanoin muuttanut suhdettamme julkiseen valtaan “monetaariseksi”. Ei ihme että Suomessa puhutaan vain rahasta!

Muutama lainaus Lehtosen ja Liukon vielä julkaisemattomasta käsikirjoituksesta alla (Liukon kirjoituksia voi lukea täältä):

“Ranskalainen filosofi François Ewald on tutkinut laajassa teoksessaan L’Etat providence hyvinvointivaltion ja solidaarisuusajattelun syntyä (Ewald 1986). Hän tarkastelee, miten ajatus yhteiskunnasta jaetun vastuun ja solidaarisuuden alueena voimistui 1800-luvulla ja miten nimenomaan vakuutuksesta tuli sen keskeinen ilmenemismuoto…”

Ewald pohti, miten pitäisi suhtautua maailmassa ilmenevään pahuuteen, joka ei ole kenenkään varsinaisesti tarkoittamaa?

“… liberaalissa tulkintakehyksessä oli mahdollista ajatella, että jotkut ihmiset aiheuttavat tieten tahtoen onnettomuuksia. Tällöin voidaan juridisesti osoittaa, kuka on syyllinen. Niinpä myös vahinkoa vastaavaan rangaistukseen tuomitseminen on johdonmukaista.”

“Toinen Ewaldin tarkastelema liberaalin ajattelun tukipilari oli kääntöpuoli sen esiin nostamista hyveistä eli yksilöllisestä vastuullisuudesta ja kaukonäköisyydestä: onnettomuuksia ajateltiin tapahtuvan niille, jotka eivät varaudu tulevaan riittävän järkevästi ja vastuullisesti.”

“Kolmanneksi saatettiin ajatella, että onnettomuudet ovat aidosti mahdottomia ennustaa: joko sattumanvaraisia eli sokean luonnon oikkuja tai sitten jumalallisen ja siten välttämättä ihmisymmärryksen ylittävän väliintulon seurausta. Kummassakin tapauksessa syyllistä oli turha etsiä. Niinpä ei ollut oikeudellista perustetta velvoittaa ketään muuta kuin onnettomuuden uhria osallistumaan kärsityn vahingon korvaamiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että muiden tulisi olla häntä tai hänen kärsimystään kohtaan välinpitämättömiä.”

Tätä liberaalia ajattelua seurasi yhteiskunnallinen malli:

“Ewald kuvaa, kuinka yhteiskunnan velvollisuudeksi kokonaisuudessaan ajateltiin nyt vastuun ottaminen siitä pahasta, jonka se kollektiivisesti tuottaa. Ewaldin mukaan tämä oivallus on länsimaisten hyvinvointijärjestelmien oikeusfilosofinen tausta: vastuu onnettomuuksista tulee jakaa kaikkien yhteiskunnan jäsenten kesken, sillä niiden syntymisen syykin on olemukseltaan yhteiskunnallinen. Mikä olisi keino tähän vastuun optimaaliseen jakamiseen? Ewald esittää, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vastaus oli yksiselitteinen: vakuutus on tehokkain ja oikeudenmukaisin teknologia yhteiselämän ei-aiottujen ja ennakoimattomien seurausten hallitsemiseen. Vapaaehtoiseen keskinäisyyteen perustuva vakuutustoiminta oli murroksen alullepanija, mutta erityisesti vakuutuksen muuttuminen lakisääteiseksi sosiaalivakuutukseksi – ja myöhemmin koko hyvinvointivaltion periaatteeksi – ilmensi uudenlaista solidaarisuusajattelua, joka ei perustunut enää hyväntekeväisyyteen ja yksilölliseen vastuuseen vähäosaisista. Sen sijaan solidaarisuus merkitsi abstraktia yhteisvastuuta ja keskinäistä ennaltavarautumista, jossa oma ja yhteinen etu yhdistyivät mahdollisimman tehokkaasti.”

Sosiaalipolitiikka

NetEffect-konsulttiyhtiön tekemä vertaileva selvitys sosiaaliturvajärjestelmistä löytyy täältä.

Erityisesti nuorten osallistumisesta ja asenteista vapaaehtoistoimintaan löytyy lisätietoa teoksesta Polarisoituva nuoruus. Nuorten elinolot -vuosikirja 2008, toim. Autio ym. Siellä artikkeli Grönlund & Pessi.
Kansalaisten näkemyksiä siitä, kenen pitäisi auttaa missäkin tilanteessa (läheisten, järjestöjen, kirkon, julkisen sektorin), löytyy lähteestä: Pessi & Saari (2008): Hyvä tahto. Auttamisen asenteet ja rakenteet Suomessa.

Tästä lisää kirkon näkökulmasta: Juntunen & Grönlund & Hiilamo (2007): Viimeisellä luukulla. Tutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta.

(Edellisistä kiitos Henrietta Grönlundille.)

Sosiologi Matti Kortteisen kalvosarja kuvaa, millaista on urbaani köyhyys Suomessa. Hän huomauttaa, että syrjäytyminen/huono-osaisuus keskittyy usein suuria paikallisia eroja (viereiset alueet voivat hyvin eri tavalla) ja universaaliin hoivaan perustuva järjestelmä ei pysty käsittelemään tällaisia eroja – ja siten puuttumaan riittävän aikaisin eriytymiskehitykseen.

Mikko Lahtisen pohdintaa aiheesta “Hyvinvointivaltion tulevaisuus ja kamppailu hegemoniasta”. “Teesini on, että hegemonisten voimasuhteiden muutos ei voi perustua pelkästään edustuk- sellisen demokratian poliittisissa voimasuhteissa tapahtuvaan muutokseen, vaan sen tulisi olla osa huomattavasti laajempaa ja syvempää historiallista muutosta. Jotta se ei toisi tullessaan nykyistäkin epädemokraattisempaa ja eriarvoisempaa yhteiskunta- ja maailmanjärjestelmää, tulisi nykykapitalismin syvenevien kriisien ratkaisijaksi ennemmin tai myöhemmin kehittyä de- mokraattisiin tavoitteisiin tähtäävä kansallisesti, kansainvälisesti ja globaalisti vaikutusvaltainen vastahegemoninen projekti.” Lahtinen korostaa, että painopistettä pitäisi siirtää kansalaisyhteiskunnan suuntaan. Hän arvostelee käsitystä, jonka mukaan kansan tehtävät rajoittuvat vain edustajien valitsemiseen, ja niin poliittis-yhteiskunnallinen eliitti päättää kunkin ajan valtasuhteiden mukaisesti, miten hyvinvointivaltiota rakennetaan.

VATTin laaja selvitys sosiaaliturvan uudistamisesta.

Valtio

Kansalaisvaikuttaminen, lähidemokratia:

Millaisia mekaniikkoja on kehitetty ja kehitteillä kansalaisvaikuttamiseen?

*Oulun kaupungilla on lähidemokratiasta oma sivusto.

* TKK:n vetämä tutkimusnimihirviö on “Asukaslähtöisen palvelurakenteen kehittämishanke (ASPA/ALPAKKA)”. Samoin TKK on mukana hankkeessa “ILMANKOS – Ilmastonmuutos ja kansalaisosallistuminen Tampereella”.

*Britanniasta Risto Karisen mainitsema askbristol.com

*Britannian Demos-ajatushautomo on jokapäiväisen demokratia-ajattelun edelläkävijöitä. Tämän hetken projekteja ovat mm. “Miten britit elävät tänään?” (The way we live now), “Tutkimus luonteenpiirteistä” (The Character inquiry) joiden merkitystä elämässä menestykselle korostetaan tutkimuksen lähtökohtana, sekä Nuoruuden anatomia (Anatomy of Youth).

*Vihreän Langan toimittaja Laura Rantanen kirjoitti v. 2008 “Lähidemokratia on yliarvostettua”. Keskustelukommenteista erottuu Kati Peltolan mainio tiivistys “Kaukodemokratiaa ei ole”.

Kansallinen demokratia:

Huoli suomalaisen demokratian tilasta ja kansan suhteesta päätöksentekijöihin on luonnollisesti myös Suomen valtion huolena. Niinpä meillä on “valtion” toimesta Kansalaisyhteiskunnan neuvottelukunta Kane ja kansanvalta.fi-sivut, joilla kerrotaan miten kansanvalta toimii.

Niklas Wilhelmssonin esitys, jossa tiivistyy monia suomalaisen demokratian vahvuuksia ja heikkouksia on luettavissa täällä. Suomalaisen demokratian kipupisteinä mainitaan: äänestysaktiivisuuden lasku useissa vaaleissa, heikkenevä luottamus yhteiskuntaan, puolueiden ja kansalaisjärjestöjen (?) jäsenmäärän pieneneminen, kansalaisten käsitykset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksistaan eivät ole kovin myönteisiä, nuorten yhteiskunnalliset tiedot ja taidot eivät korreloi yhteiskunnallisen osallistumisen kanssa – ihmiset tuntevat voimattomuutta, väestö polarisoituu myös poliittisessa osallistumisessa

Demokratian tila: lukuja ja tutkimuksia

Oikeusministeriön keräämää numerotietoa demokratian tilasta Suomessa voi lukea täällä.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tekemä vuosittainen kartoitus kertoo suomalaisten asenteista monipuolisesti. Ne kertovat, että suomalaiset luottavat valtiollisiin toimijoiden ja julkiseen valtaan, ja että he haluavat puhaltaa yhteen hiileen. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen saa ylivoimaisen enemmistön tuen.

Julkinen valta ja kansalaisuus: Miksi Suomessa puhutaan vain rahasta?

Sosiaalivakuutuksen merkityksestä

Miten olisi hedelmällistä lähestyä julkisen vallan suhdetta kansalaisiin? Sosiologien Turo-Kimmo Lehtonen ja Jyri Liukko näkemys kansalaisuudesta “vakuutusasiakkuutena” avaa uuden kiinnostava näkökulman.

Vakuutuksessa kaikki maksavat ja ne joille onnettomuuksia sattuu, korvataan vahinko. Jos ei satu vahinkoja, ei tule korvauksiakaan. Lisäksi kun yksityisissä vakuutuksissa asiakas maksaa riskinsä perusteella, sosiaalivakuutuksessa maksu on usein päinvastainen: vähäriskisin (terveellistä elämää viettävä koulutettu hyvätuloinen) maksaa huomattavasti enemmän kuin monien riskien uhkaama vähävarainen vailla työtä. Kenties tämän vuoksi vahvimmiksi itsensä tuntevat voivat haluta jättää vakuutuksen maksamatta tai hoitaa sen itse? Onko yhteiskunnan perustus mennyt tältä osin oikeaan suuntaan? Saako kukin ansionsa mukaan?

Vakuutusjärjestelmä on Lehtosen sanoin muuttanut suhdettamme julkiseen valtaan “monetaariseksi”. Ei ihme että Suomessa puhutaan vain rahasta!

Muutama lainaus Lehtosen ja Liukon vielä julkaisemattomasta käsikirjoituksesta alla (Liukon kirjoituksia voi lukea täältä):

“Ranskalainen filosofi François Ewald on tutkinut laajassa teoksessaan L’Etat providence hyvinvointivaltion ja solidaarisuusajattelun syntyä (Ewald 1986). Hän tarkastelee, miten ajatus yhteiskunnasta jaetun vastuun ja solidaarisuuden alueena voimistui 1800-luvulla ja miten nimenomaan vakuutuksesta tuli sen keskeinen ilmenemismuoto…”

Ewald pohti, miten pitäisi suhtautua maailmassa ilmenevään pahuuteen, joka ei ole kenenkään varsinaisesti tarkoittamaa?

“… liberaalissa tulkintakehyksessä oli mahdollista ajatella, että jotkut ihmiset aiheuttavat tieten tahtoen onnettomuuksia. Tällöin voidaan juridisesti osoittaa, kuka on syyllinen. Niinpä myös vahinkoa vastaavaan rangaistukseen tuomitseminen on johdonmukaista.”

“Toinen Ewaldin tarkastelema liberaalin ajattelun tukipilari oli kääntöpuoli sen esiin nostamista hyveistä eli yksilöllisestä vastuullisuudesta ja kaukonäköisyydestä: onnettomuuksia ajateltiin tapahtuvan niille, jotka eivät varaudu tulevaan riittävän järkevästi ja vastuullisesti.”

“Kolmanneksi saatettiin ajatella, että onnettomuudet ovat aidosti mahdottomia ennustaa: joko sattumanvaraisia eli sokean luonnon oikkuja tai sitten jumalallisen ja siten välttämättä ihmisymmärryksen ylittävän väliintulon seurausta. Kummassakin tapauksessa syyllistä oli turha etsiä. Niinpä ei ollut oikeudellista perustetta velvoittaa ketään muuta kuin onnettomuuden uhria osallistumaan kärsityn vahingon korvaamiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että muiden tulisi olla häntä tai hänen kärsimystään kohtaan välinpitämättömiä.”

Tätä liberaalia ajattelua seurasi yhteiskunnallinen malli:

“Ewald kuvaa, kuinka yhteiskunnan velvollisuudeksi kokonaisuudessaan ajateltiin nyt vastuun ottaminen siitä pahasta, jonka se kollektiivisesti tuottaa. Ewaldin mukaan tämä oivallus on länsimaisten hyvinvointijärjestelmien oikeusfilosofinen tausta: vastuu onnettomuuksista tulee jakaa kaikkien yhteiskunnan jäsenten kesken, sillä niiden syntymisen syykin on olemukseltaan yhteiskunnallinen. Mikä olisi keino tähän vastuun optimaaliseen jakamiseen? Ewald esittää, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vastaus oli yksiselitteinen: vakuutus on tehokkain ja oikeudenmukaisin teknologia yhteiselämän ei-aiottujen ja ennakoimattomien seurausten hallitsemiseen. Vapaaehtoiseen keskinäisyyteen perustuva vakuutustoiminta oli murroksen alullepanija, mutta erityisesti vakuutuksen muuttuminen lakisääteiseksi sosiaalivakuutukseksi – ja myöhemmin koko hyvinvointivaltion periaatteeksi – ilmensi uudenlaista solidaarisuusajattelua, joka ei perustunut enää hyväntekeväisyyteen ja yksilölliseen vastuuseen vähäosaisista. Sen sijaan solidaarisuus merkitsi abstraktia yhteisvastuuta ja keskinäistä ennaltavarautumista, jossa oma ja yhteinen etu yhdistyivät mahdollisimman tehokkaasti.”

Sosiaalipolitiikka

Erityisesti nuorten osallistumisesta ja asenteista vapaaehtoistoimintaan löytyy lisätietoa teoksesta Polarisoituva nuoruus. Nuorten elinolot -vuosikirja 2008, toim. Autio ym. Siellä artikkeli Grönlund & Pessi.
Kansalaisten näkemyksiä siitä, kenen pitäisi auttaa missäkin tilanteessa (läheisten, järjestöjen, kirkon, julkisen sektorin), löytyy lähteestä: Pessi & Saari (2008): Hyvä tahto. Auttamisen asenteet ja rakenteet Suomessa.

Tästä lisää kirkon näkökulmasta: Juntunen & Grönlund & Hiilamo (2007): Viimeisellä luukulla. Tutkimus viimesijaisen sosiaaliturvan aukoista ja diakoniatyön kohdentumisesta.

(Edellisistä kiitos Henrietta Grönlundille.)

Sosiologi Matti Kortteisen kalvosarja kuvaa, millaista on urbaani köyhyys Suomessa. Hän huomauttaa, että syrjäytyminen/huono-osaisuus keskittyy usein suuria paikallisia eroja (viereiset alueet voivat hyvin eri tavalla) ja universaaliin hoivaan perustuva järjestelmä ei pysty käsittelemään tällaisia eroja – ja siten puuttumaan riittävän aikaisin eriytymiskehitykseen.

Mikko Lahtisen pohdintaa aiheesta “Hyvinvointivaltion tulevaisuus ja kamppailu hegemoniasta”. “Teesini on, että hegemonisten voimasuhteiden muutos ei voi perustua pelkästään edustuk- sellisen demokratian poliittisissa voimasuhteissa tapahtuvaan muutokseen, vaan sen tulisi olla osa huomattavasti laajempaa ja syvempää historiallista muutosta. Jotta se ei toisi tullessaan nykyistäkin epädemokraattisempaa ja eriarvoisempaa yhteiskunta- ja maailmanjärjestelmää, tulisi nykykapitalismin syvenevien kriisien ratkaisijaksi ennemmin tai myöhemmin kehittyä de- mokraattisiin tavoitteisiin tähtäävä kansallisesti, kansainvälisesti ja globaalisti vaikutusvaltainen vastahegemoninen projekti.” Lahtinen korostaa, että painopistettä pitäisi siirtää kansalaisyhteiskunnan suuntaan. Hän arvostelee käsitystä, jonka mukaan kansan tehtävät rajoittuvat vain edustajien valitsemiseen, ja niin poliittis-yhteiskunnallinen eliitti päättää kunkin ajan valtasuhteiden mukaisesti, miten hyvinvointivaltiota rakennetaan.

VATTin laaja selvitys sosiaaliturvan uudistamisesta.